|
Meillä sattuu ja tapahtuu |
|
||
| Kuvat suurenevat klikkaamalla | |||
| 8.11 | |||
| Perheenlisäystä tulossa viikolla 47. pentu- ja tipupäiväkirjat aukeavat piakkoin | |||
![]() |
![]() |
Mio tuli eilen viettämään äitiyslomaa tänne. Tyttö on aika tuhdissa kunnossa, pentuja tulee varmaan nyt enemmän kuin viimeksi. | |
![]() |
![]() |
Silkki-Ulla päätti hankkia syystipuja ja alkoi hautomaan 25.10. Seitsemän munaa on sillä alla, joista todennäköisesti viisi on lähtenyt kehittymään. Munat ovat sekä Ullan että Riikan isänä tietenkin Dimba. Saattaa joukkoon olla eksynyt myös joku alhon muna, niiden isä on toki Hurma-herra. | |
| 12.9 | |||
|
Minua on pyydetty tuomariksi Veikkolan
koirakerhon Match showhun 13.9 Noo hiukka vähän jännittää, enpä ole ennen
tuomarina ollut. Tervetuloa vaan, jos uskallatte tuoda koiranne minun arvosteltavaksi. Vekora |
|||
| 8.9 | |||
![]() |
Darla (Darra) muutti tänään uuteen kotiin Nummi-Pusulaan. Alkoivat kukkoveljekset vähän liikaa mittelemään voimiaan joten Darlalle oli pakko etsiä uusi koti. Onneksi löytyi, ettei tarvinnut paistiksi pistää. | ||
![]() |
Feel-x Amatus |
Miolle (Hassunhauska
Hellä Hempeä) on sulhanen katsottuna, Ruskea bicolour kolli, Aatu
eli Feel-x Amatus (Ragnar van de Binnendijk x Michiko á Chardani). |
|
| 2.9 | |||
|
Konstalle löytyi vihdoin hyvä koti, se muutti eilen Tammisaareen. Ehtipähän tuohon nuoreen herraan jo kiintymään, mutta eihän sitä täällä leikkaamattomien narttujen kanssa olisi voinut enää kauaa pitää. |
|||
|
Mio-tytölle etsitään sulhasta parhaillaan,
hyvä mies olisi tiedossa. Kunhan naimakauppa varmistuu, kerron lisää.
Pillerit lopetettiin eilen nyt sitten odotellaan juoksuja ja varataan taas
lääkärille aikaa jalostustutkimuksiin. |
|||
| .19.8 | |||
![]() |
![]() |
Silkkikanat haettiin maanantaina
Alastarosta. Tilalla oli monenlaisia elukoita, suosikeistani on pakko
laittaa muutama kuva tähän. |
|
![]() |
![]() |
Pikkuinen alpakka-vaavi ja vielä pienempi minipossu. | |
| 8.8 | |||
![]() |
Lempi täytti 8 vuotta 8.8. Niin se aika
rientää, minun ensimmäinen kasvatti on jo seniori. |
||
| 26.7 | |||
| Riemun synnytys lähenee, pentupäiväkirja lähipäivinä aukeaa . | |||
![]() |
Lempin kuulumisia: |
||
| 5.7 | |||
| Hups, kuukausi taas vierähtänyt. Paljon on tapahtunut sekä mukavaa että ikävää. | |||
|
Lempillä on ikävämpiä uutisia: Juhannus viikolla huomasin sen oikean polven sivussa pienen patin. Aluksi ajattelin sen olevan rasvapatin, mutta juhannuksen jälkeen se oli kasvanut joten vein Lempin Catvettiin. Patista otettiin 26.6 ohutneulabiopsia, josta löytyi sukkulasoluja, näyte lähettiin patologille. 29.6 Lempi alkoi pissailemaan ympäri huushollia, pissa haisi tosi voimakkaalta. 30.6 mentiin taas lääkäriin, pissanäyte otettiin rakosta ja siellähän kasvoi stafylokokki, aika resistentti sellainen. Lempille määrättiin 2 viikon antibioottikuuri. 2.7 tuli sitten patologin vastaus: sarkooma, eli pahanlaatuinen. Lempi leikattiin 3.7, ilmeisesti kasvain saatiin kokonaan pois, eikä tarvinnut onneksi poistaa lihasta eikä luuta. Ennusteesta ei voi muuta sanoa kuin, että kasvain voi uusia koska tahansa tai olla uusimatta. Lempi on vähän nuutunut, ruoka ei maistu, eikä oikein juominenkaan. Ruiskulla olen antanut laimeaa Ad:tä ja Nutri-plus-geeliä suuhun. Ehkä Lempi tuosta kohta virkoaa, kun kipulääkkeen vaikutus häviää. Kuumeen mittasin, se oli 37.9, eli aivan normaali. |
|||
|
Sitten iloisempiin
uutisiin. |
|||
![]() |
Maatiaiskanatkin tulivat meille lopulta 8.6. Ne ovat kesyyntyneet tosi nopeasti, lentävät polvelle ja olalle kun menen tarhaan. Kuvassa vasemmalta Peippi, Virna, Tesma ja Hurma-kukko. Alussa Hurma ei meinannut hyväksyä silkkejä laumaansa, nyt yhteiselo sujuu jo kohtalaisesti. Silkit saavat liikkua vapaasti, mutta herkkuastioilta Hurma tuppaa ajamaan silkit pois. Ongelma hoituu sillä, että silkit syövät minun selän takana ja maatiaiset edessä. Siltikin Hurma käy aina välillä pootpottamassa silkit pois kupiltaan, no yleensä silkit siirtyvät minun edessä olevalle kupille ja Hurma syö hetken aikaa silkkien kupista, kunnes taas vaihdetaan pooot. |
||
![]() |
Silkkien sukupuolesta en vieläkään ole varma. Epäilen kyllä, että Diipa on kukko (vasemman puoleinen). Se kasvattaa helttaa leuan alle ja otsaan silkkikukolle tyypillistä "aivolisäkettä." Darlalla on vielä aivan sileä nokan tyvi. Kuitenkin tänä iltana kun kävin sulkemassa kanalan ovea, Darla ei mennyt orrelle, vaikka kaikki muut olivat jo asettuneet yöpuulle. Se jäi pyörimään ovelle ja minusta ihan kuulosti siltä, että se harjoittelisi kiekumista. No silkkikanoista erottaa varmasti sukupuolen vasta kun ne joko alkavat kiekumaan tai munimaan. |
||
| 4.6 | |||
|
Riemu astutettiin onnistuneesti ja luomusti Taco kanssa touko-kesäkuun vaihteessa, nyt vaan odotellaan josko meille tulisi perron pentuja heinä-elokuun vaihteessa |
|||
![]() |
Silkkikanat saapuivat vihdoin 30.5 lauantaina. Nimekseen he loppujen lopuksi saivat Darla ja Diipa. Nimet tulevat niiden äänistä. Darla ei pidä kanamaita kotkotusta vaan darlattelee jatkuvasti, ihan kuin pikkulinnut. Diipa taas ääntelee harvemmin, aukoilee suutaan ja kuuluu vain diip. Ei ihan hyvin alkanut tämä kanallinen elämä. Diipalla alkoi verinen ripuli heti tänne tullessa ja seuraavana päivänä oli myös Darla veriripulilla. Välillä näytti jo paremmalta, mutta nyt taas löytyy verisiä ulosteita. Kanat ovat ihan pirteitä, syövät, juovat, kuopsuttavat ja välillä nahistelevat, mutta mahat ovat vain löysällä. Asiasta on keskusteltu kasvattajan ja kunnan eläinlääkärin kanssa. Luultavasti ripuli johtuu vain stressistä ja ympäristön muutoksesta. El ei halunnut aloittaa antibioottia, ulostenäytteet pitäisi lähettää Eviraan jos ripuli ei rauhoitu. Että tällainen riesa näistäkin. Maatiaiskanojen tulo siirtyi sitten ensi viikkoon. |
||
| 18.5 | |||
![]() |
No heh ei tullut kanat vielä, mutta tuli
koira. Riemun sulhanen Zorrazo Espertaco (TACO) tuli perjantai iltana meille ja viipyy pari kolme viikkoa. Taco on kiltti, rauhallinen tottelevainen poika, vähän toista maata kuin morsiamensa. Tai kyllähän Riemukin on kiltti ja tottelevainen, mutta rauhalliseksi sitä ei sitä voi sanoa. Taitavat luonteetkin täydentää toisiaan. |
||
|
Riemulla ei ole siis vielä juoksut alkaneet, mutta ovat selvästi tuloillaan. En tiedä onko hormonaalista vai mikä Riemuun on mennyt, se ujostelee sulhoa. Taco ei ole käyttäytynyt hyökkäävästi Riemua kohtaan, mutta Riemu ei uskalla olla sen lähelläkään. Roturacessa lauantaina Riemu leikki ja touhusi ihan normaalisti urosten kanssa, mutta tämä kotivävy ujostuttaa. Kai se arvaa että nyt on tosi kysymyksessä. |
|||
| Roturacepäivä meni mukavasti auringonpaisteessa. Koko joukkue juoksi hienosti. Tuloksia emme enää jääneet odottamaan, mutta ne pitäisi lähipäivinä tulla Roturacen sivuille. | |||
|
Niin niitä silkkikanoja en sitten saanutkaan vielä. Myyjä sairastui eikä päässytkään tuomaan niitä Saloon. Saan ne parin viikon päästä. Kesäkuun alussa tulee myös alhot. Toisaalta hyvä niin kun on toi varsinainen kanala vielä aikalailla vaiheessa. Väliaikainen kanala on toki valmiina. |
|||
| 7.5 | |||
| Tänään sitten ekat Roturace harjoitukset, jännä nähdä miten meidän hurjat siellä pärjää. Haikulta lähti turkki tänään, eli ei sekään kovin pörröperro ole. | |||
|
|
|||
| 30.4 | |||
|
Riemu on ilmoitettu RotuRaceen 16.5 Zorrazon perro oukkueeseen nimeltä Vauhti Pörröt. Saa nähdä ehtiikö juoksut alkaa ennen sitä. (Haiku on varalla). Tulkaahan katsomaan Hyvinkäälle Riemun juoksun riemua. Harjoitukset on ensiviikolla, toivottavasti Riemu älyää juosta vieheen perässä, se nimittäin menee sitten lujaa, jos se vieheestä innostuu. |
|||
| 27.4 | |||
|
Eilen olimme Ritan kanssa Myyrmäessä kissanäyttelyssä. Kerrankin voi sanoa, että on koiramainen kissa. Rita ei malttanut pysyä häkissään sen piti päästä kävelemään valjaissa. Kävelyreissuilla se tuppautui ihmisten kasseihin ja hyppäsi jopa jonkun syliinkin. Tuomarikin tykkäsi kovasti Ritasta. Kehui niin väriä ja kuvioita, sekä hienoa mutkaista häntää ja tietenkin luonnetta. No eipä Ritalla kilpailijoita ole eli värin parasta ei pääse valitsemaan, eikä paneeliin asti ylletty. |
|||
| 16.4 | |||
![]() |
Hah. käytiinpä Riemun
kanssa Ruovedellä näyttelyssä. Riemun turkki oli jo yli kasvanut ja
tumppuuntunut ja kun se vielä piti pestä sunnuntaina, eipä se kovin edustava ollut. Ruovedellä oli tuomarina Talvitie, hän pisti halvalla koko perrosakkia. 19 koiraa joista vain kaksi sai ERI:n ja kaksi EH:n ja loput
H:ta ja yksi jopa T. Eli Riemun turkkia kun katsoi niin olemme tyytyväisiä
kun saatiin H. Tuomari sanoi vain, että vähän villava turkki. |
||
|
Agilitin olemme taas aloittaneet; Riemu alkeiskurssilla ja Haiku Kilpailevissa. Viikonloppuna Haikulla tai kai paremminkin minulla on teho treenit. (No sitä kyllä tarvitaan jos meinataan joskus oikeesti kilpailla). |
|||
|
Ensi viikolla Riemun sulhanen (Zorrazo Espertaco) pitäisi tulla Suomeen Kroatiasta. Se tulee asumaan meille kesäkuun alkuun saakka, vähän jännittää miten se kissoihin suhtautuu. Onneksi kesä tulossa ja tilaa on ulkona. |
|||
| 5.4. | |||
![]() |
Rita oli kuin kotonaan näyttelyssä, alkuun ei vaan millään olisi malttanut olla häkissä. Täytyi ostaa valjaat että pääsi tyttö vähän liikkumaan. Tuomari Anne Paloluoma-Sandholm tykkäsi kovasti Ritasta kehui erityisesti luonnetta ja vartalon mittasuhteita ja turkin laatua sekä silmiä. Profiili ja leuka vielä kehittymässä. |
||
| 29.3 | |||
|
Voi harmi, minun syntymättömät pikku tipuset eivät syntyneetkään. Haudonta oli jostain syystä epäonnistunut eikä yhtään tipua kuoriutunut. No, onneksi uusi satsi on jo kanan alla, toivotaan että niistä saisin omat kanani. |
|||
| 17.3 | |||
![]() Seili |
Minulla on toinenkin
lintuharrastus netissä, käykäähän katsomassa. |
||
| 16.3 | |||
![]() |
Tässä kun on oltu tiiviisti kotosalla ja hoidettu kissalapsia, niin väliajalla on ehtinyt surffailla netissä. Nyt ne on sitten tilattu, neljä maatiaiskanaa ja kukko. Kanat ovat alhon kantaa maatiaisrodun säilyttäjätilalta. Seuraavana projektina on kanalan kunnostaminen tuohon vanhaan leikkimökkiin ja ympärille tulee iso ulkotarha. Syksyllä sitten jo syödään oman kanan munia. |
||
|
Alhon kannan kukko ja kana |
|||
| 13.3 | |||
|
Perjantai ja kolmastoista päivä, mutta meille onnen päivä. Me saimme Haikun ja Riemun kanssa agilitytreeniipaikat Nu-Pun koiraklubista. Haiku menee kilpaileviin ja Riemu alkeiskurisille. Toivottavasti saadaan siellä hyvää ohjausta. Vähän paineita tuo se, että kilpailevien ryhmään kuuluvilta edellytetään virallisiin kisoihin osallistumista tänä vuonna. En minä tietenkään Haikun kykyjä epäile, mutta omiani, millä ihmeellä ne radat muistaa. |
|||
| 7.3 | |||
|
Uutisia Valkealasta: Riemu oli käyttäytynyt hienosti. Sai ERI:n ja oli paras narttu 3. (yhteensä 8 narttua). Hyviä kuvia on kuulemma luvassa. |
|||
| 6.3 | |||
![]() |
Oli tarkoitus lähteä huomenna Riemun kanssa Valkealaan näyttelyyn, mutta en minä uskalla jättää noita kissanpentuja yksin koko päiväksi eikä letkutus-taitoista hoitajaakaan ole saatavilla. Onneksi Riemu pääsee matkaan ja joku vielä sen siellä esittääkin. Toivottavasti se osaa käyttäytyä, ettei aivan maine mene. |
||
| 2.3 | |||
| Eläinten logiikkaa, tai eihän sitä olekaan! | |||
|
Tähän asti Hymy on
inhonnut Ritaa, mutta tullut hyvin toimeen koirien kanssa, suorastaan
kerjännyt niiden huomiota. |
|||
| 1.3 | |||
| Hymyn pentupäiväkirja avattu | |||
![]() |
Tähän on tultu: Rita pyörittää pikkuhiljaa kaikki pikkutassunsa ympärille. Lempi jo nuolee ja hoitaa sitä ajoittain. Thyra-muori nuortuu jopa leikkimään Ritan kanssa. Hymykään ei enää sähise ja murise, vaan tyytyy tuhahtamaan kun Rita tulee lähelle. Koirien kanssa kun vielä uskaltaisi touhuta. |
||
| Haikun kynsi on lähes kunnossa, otin siitä siteen tänään pois, teipin vielä laitoin päälle. | |||
| 26.2 | |||
![]() |
![]() |
Rita on ollut täällä reilun viikon, alku oli vähän hankalaa. Ritaa pelotti kaikki uusi ja se vietti ensimmäisen yön kissahuoneen nurkassa eikä juurikaan uskaltanut liikkua. Pikkuhiljaa on rohkeus kasvanut, nyt Rita jo liikkuu koko talossa, mutta koiria se edelleen varoo. |
|
![]() |
![]() |
Rita on kova tyttö leikkimään, kaikenlaiset huiskat ovat sen lempileluja. Ehdoton suosikki on putki, sinne ryysätään milloin mistäkin suunnasta ja hauskaa on. Rita on vähän tohelo, se juoksee pää edellä päin seinää, hyppää huolimattomasti sohvalle ja moksahtaa lattialle, mutta ei se tunnu tahtia haittaavan. |
|
![]() |
![]() |
Eniten kuitenkin hämmästyttää Ritan naukuminen, tai eihän sitä voi naukumiseksi sanoa, se on paremminkin rotan vinkunaa tai ikkunan saranan kitinää. Mitähän ne venäläiset ovat kissaan yhdistäneet! |
|
| 25.2 | |||
![]() |
Hymy-rouva saapui
sunnuntaina tänne valmistautumaan synnytykseen, viikko vielä on
odotusaikaa. Maha on aika iso ja tisut pullottaa. Hymy on rauhallinen ja
voi hyvin. Muut eläimet on tuttuja paitsi meidän uusi tulokas Rita, sille
pitää suhista ja sähistä aina kun se sattuu lähistölle. |
||
|
Haikun tassu alkaa olla kunnossa. Kipu hellitti heti kun laitoin sidoksen niin, ettei se hangannut kynnen tynkää. Haiku juoksee ja riehuu jo entiseen malliin. |
|||
| 20.2 | |||
![]() |
Taas käytiin lääkärillä. Koirat eivät ole päässeet juoksemaan vapaana metsässä pariin viikkoon Haikun juoksujen takia. Eilen lähdettiin pitkästä aikaa ensimmäiselle metsälenkille, Haiku juoksi sata metriä ja teloi heti kyntensä. Illaksi saatiin aika Espoon eläinsairaalaan. Vaurioitunut kynsi poistettiin kevyessä nukutuksessa. Onneksi kynnenydin ja -tyvi olivat ehjiä. 10-12 vrk tassu siteessä. Lääkäri ei antanut kipulääkettä eikä antibioottia, sanoi ettei tarvitse. Tassu näyttää kuitenkin olevan aika kipeä Haiku ei varaa sille yhtään, katsotaan nyt tämä päivä ilman lääkettä, mutta yöksi ainakin sille annan Rimadyliä jos vähänkin näyttää olevan kivulias. |
||
| 16.2 | |||
![]() |
Nyt on sitten sulhanen
Riemullekin katsottuna. Sukusiitosprosentti
yhdistelmällä on 4-sukupolvella 0,0 ja 6-sukupolvella 1,7. |
||
| 10.2 | |||
![]() |
Riemu on parasta A-ryhmää.
|
||
|
|
|
Vielä viikko
odotusaikaa. Tässä Rita 11-viikkoisena. |
|
| © Kati Holmsten | |||
| 8.2 | |||
![]() |
![]() |
Järkyttävää. Niin vaan hakattiin meidän "kotimetsä" Espoon Siikajärveltä. Metsä jossa olen neljävuotiaasta lähtien kulkenut ja samoillut, sienestänyt ja marjastanut. Kummallista: jos haluaa rakentaa puuvajan tontilleen, niin naapureilta on kysyttävä lupa, mutta metsää saa hakata kymmeniä hehtaareita ilman, että naapureille tarvitsee edes ilmoittaa. |
|
| 4.2 | |||
![]() |
Hymy keskittyy odottamiseen, se aloitti makoilun heti miehelästä päästyään. Ulkotarhassakaan ei viitsi enää käydä, onhan siellä luntakin. Välillä syödään ja sitten taas käydään toiseen paikkaan makaamaan. Hyvävointiselta se näyttää ja ruoka maistuu jo vähän paremmin ja painokin on alkanut nousta, 600g on tullut lisää. |
||
| 29.1 | |||
| Riemun TGAA on negatiivinen JEE, JEE | |||
![]() Ihanaa vihdoin lunta |
Haikulla alkoi eilen
juoksu. Myös me kannamme oman kortemme Lohen tutkimukseen ja menemme tänään antamaan Haikun ja Riemun geeninäytteet. |
||
| 25.1 | |||
![]() |
Thyra on Suomen ensimmäinen SUPREME PREMIOR ragdoll |
||
| 22.1 | |||
![]() |
SMILE! |
Hymy on tiine, ainakin neljä pentua näkyi ultrassa, |
|
| Riemun kilpirauhaskokeiden tulokset olivat normaalit, TGAA vastaus tulee parin viikon päästä. | |||
| 20.1 | |||
![]() |
Riemu kävi eilen Taikatassussa lonkka- ja kyynäräkuvissa, myös kilpirauhaskokeet otettiin. Eläinlääkäri Johanna Vaurion mielestä kyynärät ovat täysin terveet, myös lonkat näyttävät hienoilta todennäköisesti A-lonkat, mutta vähintään B. Kilpparikokeiden vastaukset tulevat parin viikon sisällä. Kai sitä täytyisi ruveta Riemullekin sulhasta etsimään. |
||
| 18.1 | |||
![]() |
![]() |
Varausmaksu on maksettu pennusta, eli
voin varmaan jo kertoa, mistä on kyse. Olen jo pitkään haaveillut lapsuuteni kilpikonnakissasta Miirusta jolla oli töpöhäntä ja jäniksen takajalat. Hurmaava seurallinen luonne, uskomattoman ketterä, hyvä ja huolehtiva äiti ja huippu metsästäjä. |
|
![]() |
![]() |
Nyt sellainen
on sattui kohdalle. Hän on kuriilien bobtail
Cherrytail´s Hayworth Jos kiinnostus
heräsi niin tässä muutamia linkkejä bobbareiden sivuille: |
|
|
15.1 |
|||
|
|
![]() |
Hyvin todennäköiseltä näyttää, että meille
tulee helmikuussa se vauva. |
|
| 13.1 | |||
![]() |
Niin se päivä taas koitti, pennut lähtevät tällä viikolla uusiin koteihin. | ||
|
10.1.2009 |
|||
![]() |
Mio lähti viikonloppuna jo oman kotiin, kävi vielä testaamassa ulkotarhan ennen lähtöään. Ikävä tulee Mio ja sen temperamenttia. |
||
|
6.1. |
|||
![]() |
Meille ehkä tulee uusi
vauva. Kerron lisää, kun asia varmistuu. |
||
|
5.1. 2009 |
|||
![]() |
![]() |
Taas päästiin harrastuksen pariin, eli eläinlääkärillä käyntiin. Nyt oli vuorossa koirat. Haikulla etutassun varpaissa jotain vikaa: ajoittain ontuu ja aristaa kosketeltaessa tassua, vaiva tulee ja menee. No, eipä lääkäri sille kummempia kipulääkettä ja viikon lepo jos oireet jatkuu sitten kuvataan. Riemulla ihottumaan mahassa ja hännässä. Luultavasti johtuu ärsytyksestä koska Riemu on jäystänyt tisujaan valeraskauden jälkeen. Betadine puhdistukset ja viikon Fucidinvoide kuuri. |
|
|
1.1.2009 |
|||
![]() |
|||
|
29.12 |
|||
![]() |
Hymy Juoksee lopultakin. Vein sen eilen miehelään Lennin luokse Imatralle. Jos hyvin käy pentuja olisi tiedossa maaliskuun alussa. |
||
|
|
11.12 |
||
|
Vihdoin tuli kissojen virus/bakteerivastaukset Felinasta. Herpes- ja kalikkivirusvasta-aineet, sekä klamydia ja mykoplasmanäytteet kaikki olivat negatiivisia. Kuten arvasinkin sillä nuhat ovat jo parantuneet aikoja sitten. |
|||
|
6.12 |
|||
![]() |
Eilen käytiin katsomassa Haikun uutta sulhasta Zorrazon Matodor Milo, TORO 9v. |
||
![]() |
Kovin innokas herra oli, vaikka ei Haikun juoksuista vielä ole tietoakaan. Toivottavasti tällä pariskunnalla astutus onnistuu. Juoksuja odotellaan alkuvuodesta. |
||
|
3.12 |
|||
![]() |
Ramses 10 vuotta! Meillä on Ramsesin kanssa 20 vuoden sopimus, eli puolessavälissä ollaan. |
||
|
2.12 |
|||
![]() |
Meidän kissoilla oli syysflunssa. Lempi ja Buli olivat pitkään kylmällä ulkona ja taisivat vilustua. Ensin aloitti aivastamisen Lempi ja Buli ja sitten kaikki perässä. Thyralla oli ehkä pahin nuha, mutta kaikki muutkin aivastelivat. Muita oireita kuin nenän vuotoa ei kenelläkään ollut. Olin yhteydessä Felinaan, Pohjola-Stenroos epäili, että kyseessä on ihan tavallinen syysflunssa, mutta suositteli kuitenkin näytteidenottoa joltain kissalta, ettei mitään pahempaa virusta ole pyörimässä. Lempi sai kunnian edustaa Hassunhauska-kissalaa, siltä otettiin Herpes- ja kalikkivirusvasta-aineet, sekä klamydia ja mykoplasmanäytteet. Nuhan lisäksi muita oireita ei Lempistä löytynyt. Oireet kestivät kissoilla 2-4 päivää ja kaikki ovat nyt kunnossa. Eiköhän se ollut vain vaaraton flunssa, labravastaukset saan vasta loppuviikolla. |
||
|
17.11 |
|||
![]() |
Riemu kävi
silmäpeilauksessa: |
||
![]() |
6.11. Leppoisaa elämää Vihdissä |
||
![]() |
29.10 Haiku 3v. |
||
|
|
12.10 Pentupäiväkirjat avattu En ole
muistanut mainita, että minulle on myönnetty oma kennel-nimi jo elokuussa. {{{ 6.10 Mio tuli tänne eilen odottelemaan synnytystä ja totuttelemaan uuteen ympäristöön. Vähän Mioa pelottaa koirat ja kissat, kun viimeksi se on nähnyt ne keväällä. Onneksi meillä on nyt kissahuone jonne koirilla ei ole pääsyä, siellä Mio saa rauhassa sopeutua uuteen väliaikaiseen kotiinsa. Tänä aamuna kun koirat oli pihalla Mio jo uskaltautui pois kissahuoneesta. {{{ 3.10. Paljon on tapahtunut sen jälkeen kun viimeksi tänne kirjoitin: Remontti Vihdissä on loppusuoralla, mutta kai sitä fiksaamista riittää loppuiäksi. Koirien kanssa muutimme tänne syyskuun puolivälissä, mutta kissat pääsivät muuttamaan vasta viime sunnuntaina. En uskaltanut niitä tuoda tänne ennen kuin saimme tuulikaapin eli sulkutilan valmiiksi, kissat ovat nimittäin helposti karkailevaa laatua. Täällä me nyt nautimme elämästä. Kissoilla on iso huolellisesti aidattu oma piha ja koirilla on melkein hehtaari tilaa juosta ja riehua. Marjoja ja omenoita on ollut omiksi ja ystävienkin tarpeiksi, nyt on kellari täynnä hilloja pakkanen puolillaan mehuja. Mio voi paksusti ja on tulossa tänne ensi sunnuntaina, pennut pitäisi syntyä kahden viikon päästä. Sitten lupaamani Gemman pentu-uutiset. Gemmalla oli sulhanen valmiiksi katsottuna ja jalostustestit tehtynä ja kaiken piti olla kunnossa perheenlisäystä varten. Olimme elokuun lopussa äitini luona remonttievakossa, Gemma alkoi tehdä juoksua, se merkkaili, mutta mielestäni juoksu ei ollut vielä kunnolla päällä. Gemma oli joskus onnistunut karkaamaan kissatarhasta, joten emme päästäneet sitä ulos muiden kissojen kanssa, kun juoksutkin olivat alkamassa. Siitäpä suivaantuneena Gemma marssi yläkertaan, raplasi yläkerran ikkunan auki, jossa oli vain sisäikkuna haassa. Humps vaan ja Gemma hyppäsi toisen kerroksen ikkunasta alas. Istuimme äitini kanssa kahvipöydässä ja katselimme kun Gemma keikaili tyytyväisenä pihalla. Toinen toisiamme syyttelen ihmettelimme kumpi sen Gemman päästi ulos, kunnes muistin, että johan se oli yöllä yrittänyt ikkunaa avata. En ollut silloinkaan tajunnut laittaa toista ikkunaa kiinni. Niin lähti
Gemma omatoimiseen miehen hakuun, onneksi äiti asuu metsänlaidassa
rauhallisella omakotitaloalueella ja vain pikkutie johtaa pihaan, eli
ympäristö on melko turvallinen. Huutelin ja
houkuttelin Gemmaa pitkin iltaa ja yötä, se vastaili kyllä huutoon ja tuli lähemmäksi,
mutta ei antanut kiinni. Niin kuin olisi halunnut kertoa, täällä ollaan,
mitään hätää ei ole, mutta hommat on vielä pahasti kesken, joten en vielä pääse
tulemaan. Niin näytti Gemma mammalle sulhasensa ja oli selvästi ylpeä valinnastaan. Gemma ei halunnut mitään stadilaishurmuria, vaan oikein kunnon perisuomalaisen miehen, eikö olekin romanttista? Keskustelimme eläinlääkärin kanssa tilanteesta: Kemiallinen abortti olisi mahdollinen, mutta aika iso riski Gemmalle. Parempana vaihtoehtona lääkäri (Pohjola-Stenroos) piti , että Gemma synnyttää pennut ja hankkiudutaan niistä eroon syntymän jälkeen. No se ei taas minun etiikalle ja omalletunnolle oikein sovi. Yhtä arvokas näiden pentujen elämä on kuin puhdasrotuistenkin ja varmasti pennuille löytyisi myös oma koti. Eniten minua huolestutti mahdollinen Fiv- ja FeLV- tartunta. Huolta tietenkin lisäsi se, että Mio oli myös astutettu kymmenen päivää aiemmin ja olisi mahdollista, että tauti tarttuisi myös Mion pentuihin. Epäilin myös sitä, että voiko pennut saada isältään tartunnan vaikka emo olisikin negatiivinen, mutta se ei kuulemma ollut mahdollista. Tulin siis siihen lopputulokseen, että hoidan ja kasvatan Gemman puoliveriset pennut jos Gemman testitulokset ovat negatiiviset. Testausta ei kuitenkaan kannattanut tehdä heti sillä vasta-aineet eivät niin äkkiä muodostu. Jos testitulokset osoittautuisivat positiivisiksi Gemma olisi steriloitava ja pennut otettava saman tien pois. Sitten pitäisi miettiä minne kissa sijoitettaisiin, eihän sitä voisi terveiden siitoskissojen kanssa pitää. Gemmalla on painoa tullut melkein kilo lisää, maha on pyöreä ja tisut punottaa ja pullottaa. Gemma on onnellisesti raskaana, tyytyväinen oloonsa, niin kuin antaisi ymmärtää, että lapset todella toivottuja rakkauden hedelmiä. Eihän niitä voisi millään ottaa Gemmalta pois. Tänään siis kävimme Gemman kanssa Felinassa. Eläinlääkäri ei tuntenut palpoiden pentuja, epäili koko raskautta. Ihmettelin kovasti, koska mielestäni Gemma oli aivan selvästi raskaana, ei epäilystäkään. Lääkäri halusi katsoa ultralla ja kyllähän siltä kaksi pientä elämän alkua löytyi. Ja mikä onnellisinta Fiv ja FeLV olivat negatiiviset. Nyt voimme rauhallisin mielin odotella Gemman puoliverisiä, Pessiä ja Illuusiaa. {{{
18.8 Mio kävi
sulhon luona Piikkiössä. Astutus ainakin onnistui, ans kattoo, saavatko
pentuja aikaiseksi.
13.7.
Harjoitukset käynnissä, Toffe ja Haiku ovat molemmat ensikertalaisia.
Kolmena päivänä astuttu, mutta vähän sohinaksi on mennyt.
Ainakin vielä huomenna yritetään. 3.7 Nyt on tytöillä tilaa juosta ja uida. Minulla taas aika kuluu rattoisasti remontin merkeissä. |
||
|
1.7. Arvatkaa kuka saa tänään avaimet
uuteen kotiin?
22.6 Ha haa tänä juhannuksena emme käyneet
eläinlääkäripäivystyksessä. 7-8.6Todella mahtava näyttely viikonloppu. Molemmille päiville ilmoitin kolme kissaa, joista vain Thyra pääsi tuomarin pakeille asti ja sekin jäi kahdesti kakkoseksi. Karkki pääsi näyttelypaikalle, mutta hermo ei kestänyt. Kolme vuotta edellisestä näyttelystä oli kai liikaa. Karkki veti niin paljon pinnaa, ettei viety sitä olenkaan arvosteltavaksi. Eli se Karkin näyttelyurasta. Ainoa positiivinen asia viikonloppuna oli, että Gemman poika Ihme Ipana suoriutui hienosti ensimmäisestä näyttelystään. Ipana oli rauhallinen ja innokkaasti halusi tutustua uuteen ympäristöön. Sai tuomarilta upeat arvioinnit ja osasi käyttäytyä. EXI 1.
Sunnuntaina Fjalle Ralle (Veeti) jäi
harmittavasti kakkoseksi. Tuomari kehui kovasti ja oli jo antamassa sertin
sille, mutta tällä kertaa turkin kunto kuitenkin ratkaisi.
5.6. Pesin Hymyn, kuivatessa karvaa lähtee
ja lähtee. Hymy vaihtoi vuoden ikäisenä karvansa kerralla. Tyttö on kuin
syöpäläisten uuvuttama, kolme neljäsosaa karvoista jäi saunan lauteille.
Näyttelyt voi unohtaa alku kesästä.
2.6. Lempiä kammatessa huomaan yllättäen, että sillä on mahassa pyöreä haava,
joka on halkiasialtaan noin viisi senttiä (nahka revennyt). Ei muuta kuin
kiireesti lääkäriin, kissa rauhoitettiin ja kymmenen tikkiä mahaan.
Minulla ei ole harmainta aavistusta mistä haava on tullut, mutta
todennäköisesti Lempi on sen johonkin repäissyt kiipeillessään
omenapuussa. Näyttelyt voi unohtaa.
4.5.Näyttelyssä Koski Tl:ssä. Ei
hurraamista! Riemu: Erittäin hyvän tyyppinen, miellyttävä pää, riittävä luusto, takakulmaukset saisivat olla selvemmät, rungon tulee vielä levitä, turkki ei vielä parhaimmillaan. Kaipaa kehätottumusta, jotta liikkeet tasapainottuisivat. Miellyttävä luonne. EH
Riemu ei malttanut alkuunkaan keskittyä,
riuhtoi kehässä minne sattuu. Turkki oli kauhea räjähtänyt huopakasa ja
tuomari sanoi vielä laihaksi. {{{
30.4 Nyt olisi paritalon puolikas Klaukkalassa myynnissä!!!
28.4. Hymy sai molempina päivinä hienosti sertit.
{{{ 14.4. Helmi lensi Joensuuhun Hurma Harrin kaveriksi. Sisarukset tulevat hyvin juttuun, Helmi kuulemma pitää komentoa, niin kuin naisten kuuluukin. {{{
10.4. Mutta JEE, helpotusta on
tiedossa. Elokuussa jään vuodeksi vuorotteluvapaalle.
Luvassa perronpentuja syksyksi
31.3.08 Nyt on siis sulhanen haussa
{{{ {{{ 27.3.08 {{{ 29.2.08 |
|||