|
Ritan pentupäiväkirja |
||
| Etusivu | ||
|
Ritan ja Juskan pennut Vanhempien tiedot |
||
|
|
||
| 13.5 | ||
|
|
Pennut ovat nyt 3.5-viikkoisa vesseleitä. Upean värisiä
kissoja niistä on tulossa.
|
|
|
|
Molemmilla näyttäisi olevan hopeaa turkissa, eli isä korjausrekisteröinti oli väärä. Juskan täytyy olla punahopea. |
|
|
|
Rita-äiti on hieman hassu, tai kai sillä on vain luonnon
vietit niin vahvana. Vaikka pennut ovat yli kolmeviikkoisia Ritan mielestä
niiden pitäisi edelleen olla pimeässä komerossa, ettei kukaan vaan niitä
vie. Olemme aika monta kertaa vaihtaneet pesänpaikkaa ja aina vain Rita
kantaa pennut komeroon. Nyt on pesäpaikka saanut olla muutaman päivän sängyn ja seinän välissä. Pesälaatikko kallellaan ja verkko ympärillä liikkuma tilaa noin neliön verran. Jos tila on isompi Rita hermostuu heti. Eilen pennut taas löytyivät kaapista toiseksi ylimmältä hyllyltä. Laitoin verhon pesälaatikon eteen, nyt pesä tuntuu vähän turvallisemmalta. |
|
|
|
Pennut saivat eilen ensimmäisen Hill's Ad aterian. Eilen vähän maisteltiin ja tänään jo syötiin kunnolla. Rita-äiti pyöri vieressä ja oli kauhuissaan että nytkö jo lapsille kiinteää ruokaa annetaan, mieluummin olisi syönyt Adt itse ja jakanut sen jalosteena lapsilleen. |
|
| 18.4 Enempää pentuja ei sitten tullut, vaikka Ritan iso maha uumoili suurperhettä | ||
| Tänään Ritalla oli muuttopäivä, pakkaaminen ja pentujen roudaaminen alkoi jo puoli kuuden aikaan. Riemu-koira osallistui myös innolla muuttoon, se olisi ilmeisesti voinut ottaa pennut omaan hoitoonsa. Monta kotivaihtoehtoa käytiin katsomassa. Ritan mielestä paras paikka olisi komeron ylähyllyllä, minä suosittelin pohjakerrosta. Pääsimme kuitenkin melko hyvään neuvottelutulokseen vaihtamalla pentulaatikon ja kaikki alustat uusiin. Kun kopassa ei enää ollut synnytyksen hajua, Rita hyväksyi komeron pohjahyllyn kotipaikakseen. | ||
|
|
Pennut ovat saaneet nimet lapsuuteni töpöhäntäkissan ja
hänen poikansa mukaan. Kilpikonna tyttö on aivan ilmetty kaimanansa Miiru
ja punainen poika Miirun poika Mökötöö Pennut nukkuvat tyytyväisenä vatsat pulleina Painoa tänään Miirulla 103g ja Mököllä 98g |
|
| 17.4 No nyt niitä tulee | ||
|
|
Klo 7.20 Moderni kissa-isä Juska
lohduttelee synnyttävää vaimoaan. |
|
|
|
Klo 8.30 Ensimmäisen pennun synnytys oli vaikea. Pentu syntyi jalat edellä eikä Rita meinannut saada loppukroppaa tulemaan. Toinen takajalka työntyi ulos ponnistuksessa, mutta vetäytyi sisään kun ponnistukset loppuivat. Aloin jo miettiä lääkärille lähtöä.40 minuuttia ponnisteltuaan tuli vihdoin toinen jalkakin ulos. Siinä vaiheessa sain otteen jaloista ja uskalsin vähän vetää ponnistusten tahdissa ja sieltähän se syntyi potra poika |
|
|
Punainen bicolour tabby poika. Syntyi klo 8.29 paino 87g |
Kilpikonna bicolour tyttö, Syntyi klo 9.11, paino 93g |
|
|
|
|
|
| Pennut ovat reippaita, liikkuvaisia pikku töpöhäntiä | ||
|
|
||
| Pennut löysivät melkein heti tiensä tisseille | ||
|
Kahteen tuntiin ei ole tapahtunut mitään, mutta Rita näyttää siltä, että lisää pentuja saattaisi olla tulossa. |
||
|
Vielä odotellaan |
||
|
16.4.H-hetki
lähenee Iltapäivästä alkaen pientä levottomuutta, pentulaatikko on moneen kertaan testattu. Vielä on kuitenkin mukava palata sängylle nukkumaan. Voi tästäkö pikkukisusta tulee kohta äiti? |
|
|
|
|
13.4.2011 |
|
|
|
||
|
|
Rita painaa nyt 4500g ja ennen raskautta 3450g Josko sieltä jokunen pentu tulisi. |
|