Riemu on hassunhauska luonnonlapsi: ainaisesti heiluva häntä ja naurava
naama.
Riemun varsinainen työ on pihan vartiointi. Hommaa
siinä riittää, juoksukilometrejä kertyy ehkä kymmeniä päivässä, kun autoja
kulkee ohi säännöllisesti.
Mikä sen ihanampaa
talvella, kuin juosta ja riehua lumihangessa.
Kesällä uiminen on lempi harrastus, onneksi pihalammen ympäristö on aidattu,
muuten käytäisiin uimassa 50 kertaa päivässä.
Uskomatonta, mutta vesikoirat eivät osaa luonnostaan
uida kunnolla. Hirveää polskimista ja räpeltämistä. Onneksi on lampi
omalla pihalla niin pääsimme harjoittelemaan päivittäin. Nykyään Riemu
osaa jo uida voimia säästävällä tavalla
Ihanaa taas päästään
metsään!
ja parin tunnin päästä... kylpyyn ja risusavottaan
Riemu perus
nukkuma-asento
Riemu espanjan
harjakoira, kaikenlaiset harjat käy!
Ensimmäinen puli
Kolmekuisena
Meidän
pikku nallekarhu 8-viikkoisena kotisohvalla ja pöydän alla
Riemu kuusiviikkoisena
Onkohan Marika käynyt liikaa kissanäyttelyissä, kun esittää Riemua kuin
kissaa?
Toisessa kuvassa sentään on enemmän koiramaista menoa