| Kuvat suurenevat klikkaamalla |
|
|
|
|
|
|
|
4.6. |
|
|
|
|
|
Kaikenlaista on ehtinyt
tapahtua edellisen päiväkirjamerkinnän jälkeen. |
|
 |
|
Toipilaat |
|
Pennut saivat normaaliin
tapaan matokuurin 11-viikkoisina. Kurrelle ja Keijulle kuuri ei oikein
sopinut, niillä meni vatsat sekaisin. Eivätkä ne siitä toipuneet ilman
antibioottikuuria. Onneksi kuitenkin siitä paranivat ja saivat viime
perjantaina rokotteet. Eläinlääkärin tarkastuksessa kaikki pennut olivat
priima kunnossa ja käyttäytyivät moitteettomasti. Kylli lähti uuteen kotiin
Helsinkiin jo 26.5, Keiju lähti Nummi-Pusulaan 31.5. Keijun painokin oli
lähtiessä hieman yli kilon. Molemmat tytöt ovat kotiutuneet hienosti. |
|
|
|
|
|
|
|
 |
|
 |
|
Kurre lähtee huomenna Lappeenrantaan. Myyn sen
loppujen lopuksi lemmikkitasoisena, sillä kun ruskat kohdat venyivät vähän
liian pitkiksi. Meidän reipas, komea Konsta-poika on vielä ilman omaa
kotia. Toivoisin tietenkin, että joku näyttelystä kiinnostunut sen ottaisi,
mutta jos ei näyttelyt kiinnosta, voin sen ihan vaan kotikissaksikin myydä.
|
|
Konsta |
|
Kylli |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
18.5 |
|
 |
|
 |
|
Näin se vain aika rientää, K-pennut ovat jo
isoja koltiaisia. Ulkoilmaankin ollaan jo tutustuttu. Ensin aurinko ja
tuoksuva nurmi vähän pelotti, mutta nyt mennään jo kovaa kyytiä pusikoissa. |
|
Keiju |
|
Konsta |
|
|
|
 |
|
 |
|
Pennut ovat parhaillaan matokuurilla ja ensi
maanantaina on lääkärintarkastus ja rokotukset. Sitten on pennut valmiina
lähtemään maailmalle. |
|
Kurre |
|
Kylli |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
 |
|
|
|
Poikia vähän jänskättää. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
7.4 |
|
 |
|
|
|
Poppoolle kuuluu hyvää, osaavat ajoittain
ottaa myös rennosti. Rokotuksista ei tullut kenellekään mitään
sivuoireita |
|
|
|
|
|
|
|
 |
|
Keiju |
|
Keiju se vain kaunistuu. Ihanan siniset
silmät sille jää, jos painoa tulee riittävästi voisi sitä vaikka joskus
näyttelyssä käyttää. |
|
|
|
|
|
|
|
 |
|
Konsta |
|
Komea Konsta on edelleen
vapaana, toivottavasti sille löytyy näyttelyistä kiinnostunut oma ihminen ja
koti. Konsta tuntuu olevan porukan "järjen ääni", muut touhuaa ja hötkyilee
ja Konsta katsoo vierestä, että mitä te oikein hössötätte. Kova poika se on
leikkimään ja haastaa mielellään toiset painikamppailuun. |
|
|
|
|
|
|
|
 |
|
Kurre |
|
Kurre on kuvissa aina joko vihaisen tai
muuten surkean näköinen. Totuus on kuitenkin se, että Kurresta on vaikea
saada kuvaa, se ehtii aina kääntää päänsä pois. Taitaa jo olla
kyllästynyt koko kameratouhuihin. |
|
|
|
|
|
|
|
 |
|
Kylli |
|
Kyllin paino on alkanut nousta ihan hyvää
tahtia, paino oli tänään 805g. Kylli on touhutyttö liikkuu ja leikkii paljon
ja on myös aina nälkäisin. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
30.4 |
|
 |
|
|
|
Pennut ovat löytäneet jo
sänkyyn, siitä on tullut lempi nukkumapaikka. Taas alkaa olla aamuyöllä
ryysistä sängyssä, kun siellä makaa ainakin puolitusinaa kissoja ja koira.
(Haiku on vielä pitkässä turkissa eikä viihdy sängyssä) |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Eläinlääkärissä käytiin tänään. Pennut
osasivat käyttäytyä, eikä rokotuskaan tuntunut missään. Vähän ovat pennut
olleet hiljaisempia iltapäivällä. Kaikki olivat hyvässä kunnossa. Pojilta
oli kivekset laskeutuneet, navat siistit, purenta kunnossa, rakenteessa ei
moittimista. Kahdella pennuista kuului kasvuun liittyvä hento sivuääni
sydämestä. (ihan normaalia tässä iässä, häviää kun pentu kasvaa) |
|
|
|
|
|
Kylli painoi 699g, eli
painoa on tullut 50 g lisää kolmessa päivässä, ehkä me sekin kiloiseksi
saadaan ennen luovutusikää. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
27.4 |
|
 |
|
 |
|
8 viikkoa täynnä.
Pennut ovat taas kovasti kasvaneet ja reipastuneet. Meno on ajoittain jo
aika kovaa. Äidin tisukin toisinaan maistuu ja Rita viihtyy hyvin kakaroiden
seurassa. Kaikki tosin syövät jo reippaasti jopa kuivamuonaa.
Viime viikolla pennut saivat matokuurin ja ensi torstaina on ensimmäinen
rokotus. |
|
|
|
|
|
|
|
 |
|
 |
|
Keiju 717g |
|
|
|
|
|
|
|
 |
|
 |
|
Konsta 1066g |
|
|
|
|
|
|
|
 |
|
 |
|
Kurre 947g |
|
|
|
|
|
|
|
 |
|
 |
|
Kylli 649g, on jäänyt pienimmäksi, mutta
vauhtia ja into ja ruokahalua kyllä riittää. Neljä viikkoa on vielä aikaa
kasvaa, eli ehkä me nippa nappa saavutetaan tarvittava kilon paino ennen
luovutusta. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
16.4 |
|
 |
|
 |
|
On vähän luvattoman pitkä aika edellisestä
päivityksestä, mutta tässä tuoreita kuvia.
Enimmäkseen pennut vielä viihtyvät
kissahuoneessa ja eteisessä, makuuhuoneeseen asti kukaan ei ole
uskaltautunut. |
|
|
|
|
|
|
|
 |
|
|
|
Pentue on tosiaan melko
rauhallinen, niistä jopa saa tällaisia yhteispotretteja.
Kaikki syövät jo iloisesti ja reippaasti. |
|
|
|
. |
|
|
|

Keiju |
|
 |
|
Keijusta lopulta tuli ruskea. Kaikki ruoka
menee, yhtään ei nirsoilla. Hyvin se on saanut painoa kasvatettua 550g |
|
|
|
|
|
|
|

Konsta |
|

|
|
Konstankin on täytynyt antaa periksi, ei se
äidinmaito loputtomiin riitä. Konsta on sellainen reilu MIES, kunnon tuore
liha on parasta, mutta kala vähän tökkii. Painoa on kertynyt jo 833g. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
 |
|
 |
|
Kurre on sellainen mamman poika,
huomaamattomasti aina se kiipeää syliin joskus kesken ruuankin. Kyllä se on
syömäänkin ehtinyt ja myös kaikki ruoka käy, painoa on 755g. |
|
Kurre |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
 |
|

|
|
Kylli Kyyhkynen on aina ensimmäisenä ruokakupilla ja viimeiseksi lähtee,
ehkä hän vaan on hidas syömään ja nauttii ruuasta. Painaa505g. |
|
Kylli |
|
. |
|
|
|
|
|
|
|
5.4 |
|
 |
|
|
|
Huomenna pennut täyttävät
jo viisi viikkoa. Pennut ovat kehittyneet hurjasti, ne lähtevät
omatoimisesti jo vaeltamaan ympäri huushollia ja Hymy-äiti valvoo
huolestuneena pentujen touhuja. Tämä on melko rauhallinen pentue, liikutaan
mutta ei ainakaan vielä riehuta.
Hiekkalaatikkoa osaavat jo kaikki käyttää, yhtään pissaa eikä kakkaa ole
löytynyt väärästä paikasta.
Hymyllä tuntuu olevan maitoa nyt enemmän kuin koskaan, no hyvä niin, mutta
lautaselta syömisen oppimista se hidastaa. Osalle täytyy vielä antaa
ruokailuohjausta lusikalla. |
|
|
|
|
|
|
|
 |
|
 |
|
Keiju pieni kaunokainen
katsoo isoilla silmillään suoraan silmiin ja sanoo: Piu ota syliin.
Mitä ihmettä, tämä tyttö tummuu päivä päivältä, ei kai sekin ole ruskea?
Onneksi en ole vielä lähettänyt rekisteröinti papereita. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
. |
|
|
|
 |
|
 |
|
Konsta reipas poika
(omasta mielestään). Itse asiassa on eniten emon poika, ei viitsi millään
syödä lautaselta ruokaa kun tisusta saa paljon kätevämmin mahantäytettä. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
. |
|
|
|
 |
|
 |
|
Kurre, toinen silmiin
napottaja. Aina kun tilaisuus tulee kiipeää syliin, siinä sitten istua
tököttää tyytyväisenä, mihinkään ei ole kiire. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
. |
|
|
|
 |
|
 |
|
Kylli Kyyhkynen se
pyrähtää paikalle iloisesti kujerrellen. Kylli on kaikista vilkkain ja aina
ensimmäisenä paikalla. Kylli oppi myös ensimmäisenä syömään lautaselta. Se
syö paljon enemmän kuin muut mutta on silti jäänyt pienimmäksi. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
. |
|
|
|
|
|
. |
|
31.3 |
|
 |
|
 |
|
Kaik yhes koos: Kurre,
Keiju, Konsta, Kyyhky.
Meidänpä ipanat ovat oppineet käymään hiekkalaatikolla, tai ainakin kolme
pientä pisua sieltä aamulla löytyi.
Tänään pennut ja tietenkin
myös Hymy saavat saavat ensimmäisen matokuurin. En uskaltanut kuuria
pennuille kolmeviikkoisena antaa, kun syöminenkin oli vielä
heikonlaista. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
29.3 |
|
 |
|
|
|
Alkuviikosta toin
pentulaatikon pois komerosta ja pennut saivat vähän isomman laatikon. Tila
ei kuitenkaan tuntunut riittävän joten perjantaina ne pääsivät muuttamaan
kaksioon. Hiekkalaatikkokin siellä on, mutta pennut eivät vielä sen päälle
mitään ymmärrä. Tosin Kurre on käynyt muutaman kerran sitä kuopimassa.
|
|
 |
|
 |
|
Hymyllä on hassu tapa imettää pentujaan puoli-istuvassa asennossa. Välillä
tosin tuntuu etteivät pennut edes mahdu jalkojen väliin.
Kokoero on huikea (Keiju ja Konsta) |
|
|
|
|
|
|
|

Keiju |
|
 |
|
Pennut kehittyvät hurjaa
vauhtia, pienet hampaatkin jo törröttävät suussa. Pienimmeiset syövät
kiinteää ruokaa reippaasti, osin lautaseltakin.
|
|

Konsta |
|
 |
|
Isommat kollit eivät niin siitä välitä, mutta
hekin ovat saaneet ruiskulla ja lusikan perällä AD:tä ja Royalin Baby Cattia. Pakkohan heidänkin on oppia syömään, kun ei
Hymyllä sitä maitoa loputtomasti ole. Onneksi pennuille tarvitsee antaa
ruokaa enää neljä kertaa vuorokaudessa ja voin ottaa kuuden-seitsemän tunnin
yöunet. |
|

Kurre |
|
|
|
Pennut ovat hauskassa iässä, ne
harjoittelevat lelujen kanssa leikkimistä, yritettävät kiivetä
kiipeilypuuhun ja käpältävät toisiaan. Leikkiharjoituksett ovat vielä
avuttomia, mutta selvästi punainen hiiri kiinnostaa. |
|

Kyyhky |
|
 |
|
Kuten huomaatte pennut
ovat saaneet nimet, voi olla että nimet eivät vieläkään ole lopulliset. Ensi
viikolla olisi tarkoitus rekisteripaperit kuitenkin lähettää. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
23.3 |
|
 |
|
|
|
Pennut kasvavat
pikkuhiljaa ja onneksi ovat pirteitä. Kaikki syövät jo AD:tä ruiskusta tai
lusikalla suuhun tungettuna, itsenäisesti lautaselta ruokailu ei vielä
onnistu. Syöttöväli yöllä on 6 tuntia ja päivällä 4-5 tuntia. Rauhallisia
kavereita ovat, mutta kyllähän he vielä ehtivät juoksemaan. Lähipäivinä on
edessä muutto pois komeron nurkasta ja koppa vaihtuu isompaan.
|
|
 |
|
 |
|
Olisi varmaan kannattanut
torstaina katsoa Mintunkin alapää kunnolla, eihän sielläkään palleja näy.
Tää on nähtävästi aina tällaista soutamista ja huopaamista noiden
sukupuolten kanssa, mutta hyvä kun joskus selviää. |
|
|
|
|
|
|
|
 |
|
 |
|
Eviralta tuli
vastaus kuolleena syntyneestä pennusta.
Tutkimus tulos: 1. Kuolleena syntynyt pentu. 2. Kehityshäiriöitä ei todettu.
3. Infektioon viittaavia muutoksia ei todettu.
Pentu ei ole hengittänyt, ainoa poikkeava asia oli että nahanaluskudoksessa
on rintaontelon kohdalla lievää veristä pöhöä. Hyvä näin, mutta mitään ei
oikeastaan selvinnyt. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
19.3 |
|
 |
|
|
|
Meille kuuluu HYVÄÄ.
Punakin painaa jo 200g
Pennut ovat alkaneet kasvaa hienosti, syöttöväli on 4-5 tuntia (Puna ja
Minttu). Tiistaina pennut saivat ensimmäisen nokareen AD:tä, eilen sitä meni
1ml ja tänä aamuna 1,5ml. Annan AD:N ruiskulla suuhun ja hyvin pennut sen
lipittävät, eli kohta voi letkutuksen lopettaa. AD;n anto täytyi aloittaa
varovasti, sillä yleensä pennut saavat vahvempaa ruokaa vasta
kolmeviikkoisena. Päivittäin lisään sen määrää ja paksuutta. Kuparikin on
sitä saanut, mutta Vihreälle en ole vielä antanut, vaikka kai sitä sillekin
pitäisi jo antaa että jäisi toisille vähän enenemän maitoa. |
|
|
|
|
|
|
|

Aamiaistarjotin |
|
|
|
Vaikka pennut ovat olleet
noin "kitukasvuisia" niin kaikki ovat voineet koko ajan hyvin: ei
räkänokkia, ei rähmäsilmiä, ei ripulia. Ainoastaan Puna oli viime lauantain
vastaisena yönä vähän heikon oloinen jolloin aloitinkin sille antibiootin.
Lauantai iltana se oli jo virkeämpi. Mintulle aloitin antibiootin
sunnuntaina, se oli tosin aivan pirteä, painon nousu vain lakkasi. Punan
kuuri loppui eilen ja minttukin saa viimeisen annoksen illalla. |
|
|
|
|
|
|
|

Puna |
|

Vihreä |
|
Eilen vihdoin vein
pennut kunnon päivän valoon ja kurkistin pitkästä aikaa hännän alle. Ja mitä
sieltä löytyikään, Punan hännän alla ei olekaan palleja, eli on meillä
sentään yksi tyttö. Pikku-Kalleksi häntä ei toki voi kutsua, mutta ehkä hän
on Kulta-Keiju, aivan hurmaava pikku prinsessa, enemmän hän näyttääkin
tytöltä. Punan on todennäköisesti sininen bicolour. |
|
|
|
|
|
Vihreä on ruskea bicolour,
kuin käenpoika pikkulinnun pesällä. Painoa sillä on jo 356g ja se keskittyy
vain omaan hyvään oloonsa, syö ja makaa paljon. Kun sen ottaa syliin niin
hirveä huuto alkaa. Siitä näyttää kehittyvän oikein komea ragdoll-kolli. |
|
|
|
|
|
|
|
 |
|
 |
|
Kupari on ruskea mitted,
kaunis pallopäinen hurmuri, osaa jo kerjätä syliin ja letkuruokakin
maistuisi, vaikka sitä harvemmin on saanut. Painoa pojalla oli tänä aamuna
273g.
Minttu on ruskea bicolour, vähän hentorakenteisempi kuin veljensä ja V
pikkuisen on vinksallaan nenän päällä. Minttu viihtyy sylissä ja
rauhoittuu ihanasti kämmenelle ja katselee maailmaa uteliain silmin. Painoa
sillä 238g |
|
Kupari |
|
Minttu |
|
|
|
|
|
|
|
16.3 |
|

Pikku-Kalle |
|
 |
|
Hip huraa!!! Pikku-Kallen
paino on vihdoin lähtenyt kunnolla nousuun, nyt on grammoja koossa
ruhtinaalliset 170. Perjantai iltaan asti Kallen paino nousi vajaat kymmenen
grammaa päivässä, mutta sitten tuli stoppi ja paino alkoi laskea. Aloitin
sille lauantaiaamuna antibioottikuurin (lääkärin ohjeiden mukaan), paino ei
vain noussut. Aloin antaa sille ruokaa kolmen tunnin välein ja kas kummaa,
paino alkoi nousta. Yöllä yksi väli venyt 5,5-tuntiseksi ja eikös vaan taas
paino ollut pudonnut 4g. Taas sitten syötettiin kolmen tunnin välein ja
paino nousi gramman /pari per kerta. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä
pisin väli oli 4,5 tuntia ja silloin paino pysyi samana. Aamulla taas
pojalle ruokaa kolmen tunnin välein ja paino nousee. Iltapäivällä väli oli
3,5 tuntia ja paino oli noussut 3grammaa.
Myös Mintun paino jämähti sunnuntaina, joten aloitin sille myös
antibioottikuurin ja lisäruokaa olen sille antanut suunnilleen kuuden
tunnin välein, nyt näyttää sekin virkistyneen ja paino nousee.
Hymyllä jatkuu Primperan kolmesti päivässä + Probiocin kahdesti. Kahdelle
pennulle antibiootit kahdesti sekä kolmelle Probicin. Gemmalle vielä pitäisi
muistaa antaa e-pilleri kahdesti viikossa. Eli aikamoinen lasaretti
täällä, mutta eiköhän tämä tästä. |
|
|
|
|
|
|
|
 |
|
 |
|
Äidin jalkojen välissä on
Vihreä pullero.
Toisessa kuvassa vasemmalta Minttu 214g, seuraavaksi Vihreä 315g,
Pikku-Kalle 170g ja Kupari 244g, eli kokoeroa on aika lailla.
Kaikilla on kuitenkin silmät auenneet ja pyörivät kovasti ja laatikossa,
Pikku-Kallella jalat kantavat parhaiten. Kaikki ovat pirteitä ja reippaita
vaikka painon nousu onkin ollut nihkeää. |
|
|
|
|
|
13.3 |
|
 |
|
|
|
Pikku-Kallen paino nousee
hikisesti 10g päivässä, vaikka syötänkin sitä neljän tunnin välein. Ihan
pirteä ja reipas se on, mutta omin avuin syömisestä ei vaan tahdo tulla
mitään, poika käyttää kaikki energiansa ympäriinsä haahuiluun. Perusongelma
varmaankin on Hymyn nihkeä maidon tulo. Aloitin uudelleen Primperanin kun
näytti siltä, ettei isoimmatkaan nosta painoa ilman sitä.
Hymy voi hyvin, jaksaa
hoitaa hienosti lapsiaan ja ruoka maistuu. Antibiootti on tehonnut,
eikä enää ole tulehdusoireita.
Pennut ovat luultavasti
kaikki ruskeita, Pikku-Kalle tosin saattaa olla sininen. Kupari on mitted
muut ovat bicoloureita. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
11.3 |
|
 |
|
|
|
Kovin ovat pieniä nämä
meidän tirriäiset, verrattuna Mion pentuihin samanikäisinä. Muilla
tosin paino nousee tasaisesti, mutta meidän Pikku-Kallen (puna) paino ei ole
juurikaan noussut sitten maanantai aamun. Juttelin tänään eläinlääkäri Inka
Laaksosen kanssa ja päädyimme siihen että ainakin toistaiseksi
lopetetaan Hymyn Primperan ja Pikku-Kallen kanssa siirrytään täysimittaiseen
keinoruokintaan eli 5-6 ml neljän tunnin välein. Pentu toki saa syödä
äidiltään niin paljon kuin jaksaa. Onneksi Pikku-Kalle on ihan virkeä ja
sillä on reipas persoonallinen ääni, muistuttaa ehkä eniten koirien vinkulelua:
äää äään ääk. |
|
|
|
|
|
Onneksi olen kotosalla ja voin tosiaan
syötellä pikkuista neljän tunnin välein, eiköhän me siitä vielä hyvä kissa
saada. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
5 vrk |
|
9.3 |
| |
 |
|
 |
|
Olemme taas muuttaneet,
uusi osoite on Hiekkalaatikontaka 1, Kissanvessa co/varastohuone.
Perjantaina Hymylle iski taas pakottava tarve muuttaa. Illalla eteisestä
kuului yllättäen pennun piipitystä, kun menin katsomaan niin Hymy raahasi
juuri kolmatta pentuaan varastohuoneeseen ja ujutti sitä hiekkalaatikon
taakse kylmälle betoni lattialle. Ei auttanut muu kuin hakea koppa ja
viimeinenkin pentu ja sijoittaa se varastoon, lämpötyyny on nyt erittäin
tarpeellinen. toistaiseksi Hymy on antanut pentujen olla siellä. |
| |
|
|
1 vko |
|
|
| |
 |
|
 |
|
Pennut ovat kasvaneet
hyvin ja Hymy tuntuu nyt olevan kunnossa. Aloitin sille tosin lauantai
iltana ab-kuurin. Hymy kävi taas vähän apeaksi ja väsyneeksi, eikä oikein
viihtynyt kopassa ja lämpökin alkoi uudelleen nousta. Laiton yöllä kellon
kahdesti soimaan ja kävin katsomassa ja punnitsemassa pentuja, kaikki näytti
olevan hyvin. Sunnuntai aamuna Hymy voi jo paremmin. Vain pienin
pennuista on saanut lisäruokaa kerran pari päivässä. Painot olivat aamulla:
Puna 131g, vihreä 191g, kupari 155g, Minttu 166 g |
| |
|
|
|
|
|
| |
|
|
|
|
6.3 |
| |
 |
|
 |
|
No huh huh. Taas käytiin
eläinlääkärillä.
Aamulla heräsin siihen kun pennut huutaa ja Hymy kiertää sängyn alla.
Ihmettelin miksi Hymy ei viihdy kopassa, eikä halua hoitaa pentujaan.
Pientä piirileikkiä mentiin Hymyn kanssa. Minä nostan Hymyn koppaan se on
hetken siellä, kiemurtelee pentujen yrittäessä nisille. Hymy hyppää pois
pennut huutaa, nostan Hymyn takaisin koppaan ja yritän rauhoitella
sitä, mutta ei se suostu olemaan kopassa. Annan sen mennä pois, mutta hetken
päästä Hymy on taas kantanut yhden pennun erikseen komeron lattialle. Nostan
sen koppaan ja Hymyn perään, ei suostu imettämään. Aamupäivä menee
ihmetellessä, kunnes huomaan, että Hymyn nisät ovat aivan tyhjä, ei kai se
halua imettää kun ei ole maitoa.
Ei kun soittamaan
Catvettiin, epäilivät kohtutulehdusta, kun kuumettakin oli vähän 39.2 C.
Sain sinne ajan, Hymyltä otettiin verikokeet ja kohtu ultrattiin. Verikokeet
normaalit, ultrassa kohtu iso, mutta sopii vielä juuri synnyttäneelle. Hymy
sai pistoksena Primperania, jonka pitäisi auttaa maidon eritykseen ja
antibioottikuuri varalle. Tiedossa olisi letkutusta neljän tunnin välein jos
maito ei ala herumaan.
Kun pääsimme kotiin Hymy juoksi pentukoppaan tarkastamaan tilannetta, vähän
aikaa siinä tarkkailtuaan se hyppäsi koppaan ja alkoi imettää, ja pennut
hyrräsivät tyytyväisenä. Maito alkoi iloisesti herumaan. Kuten kuvastakin
näkee, pennut eivät ole nälkiintyneen näköisiä. |
| |
|
|
|
|
|
| |
|
|
|
|
5.3 |
| |
 |
|
|
|
Tältä näyttävät meidän
pikkuiset 2,5 vuorokauden ikäisenä, koppa on edelleen komerossa. Vahvasti
näyttää siltä, että kaikki ovat poikia.
Eilen jouduin aloittamaan pienimmälle (Puna) lisäruokinnan. Eilen aamulla
sen paino oli vielä nousussa, mutta iltapäivällä laski. Olen letkuttanut
sille kissanmaidon vastiketta 2,5 ml nyt neljä kertaa ja paino oli noussut
eilisestä 10g, eli on nyt 86g. Poika kyllä syö itsekin, mutta ei ilmeisesti
jaksa vielä itse kaikkea tarvitsemaansa ravintoa imeä. Onneksi Puna älysi
heti, että letkutus tekee hyvää. Tyytyväisenä se nielee letkun ja odottaa,
että maha täyttyy, eikä pane olenkaan hanttiin.
Muiden painot Vihreä 128g, Kupari 110g ja Minttu 104g.
Kupari on saanut jo mustan
nenän eli siitä tulee ilmeisesti ruskea colourpoint/mitted. Muiden väreistä
ei vielä varmasti osaa sanoa, mutta Puna ja minttu näyttäisivät sinisiltä
bicoloureilta, vihreä voisi olla sininen colourpoint/mitted. |
| |
|
|
|
|
|
| |
|
|
|
|
4.3 |
|
 |
|
|
|
Tällaisia pikkupötkelöitä
meillä. Miniatyyrikoosta huolimatta kaikki ovat reippaita ja virkeitä ja
painotkin ovat lähteneet nousuun. Hymy hoitaa pentujaan edelleen
komerossa, tuntee olonsa ilmeisesti siellä turvalliseksi, joten saa minun
puolesta siellä olla. Valaistus komerossa on vaan niin paljon huono, ettei
noiden pentujen sukupuolesta voi olla varma, mutta ilmeisesti pesässä on
neljän pojan topparoikka.
Kävin muuten viemässä kuolleen pennun Eviraan avattavaksi, 3-4 viikon päästä
selviää mikä pentua vaivasi. Ilmeisesti kuollut pentu aloitti synnytyksen
vähän aikaisemmin ja pennut jäivät noin pieneksi. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
3.3 |
|
 |
|
|
|
Hymy teki sen, se onnistui
synnyttämään pennut salaa. Eilen illalla Hymy oli aivan rauhallinen,
makaili vessassa tai eteisen lattialla. Katselin kaikessa rauhassa
televisiota ja kymmenen maissa ihmettelin, missä Hymy on. Löysinkin
sen lopulta makuuhuoneen komerosta neljän kylmissään olevan pennun kanssa.
Pennut olivat ilmeisesti syntyneet melko nopeaan tahtiin sillä kaikki olivat
vielä märkiä. Siirsin hymyn ja pennut kiireellä lämpötyynyllä varustettuun
pentukoppaan ja kuivailin muutamaan märempää pentua. Hymy synnytti koppaan
vielä yhden pennun, mutta se syntyi kuolleena, eikä näyttänyt mitään
elonmerkkejä elvytysyrityksistä huolimatta.
Pennut ovat kaikki virkeitä ja reippaita, vaikka eivät olekaan kovin isoja,
pienin painoi 71 95g. Hymy vaan on vähän hermostunut, se ei oikein
tiedä mitä pentujen kanssa tekisi. Aamuyöllä se kanteli niitä kopasta
komeroon. Heräsin puoli viiden aikaan kissanpennun huutoon (lähtee muuten
pennuista ääntä). Yksi pentu löytyi sängyn alta kaksi komerosta ja yhden
kanssa Hymy makasi pentukopassaan. Keräsin pennut kokoon ja siirsin
pentukopan komeroon. Ovi jätettiin raolleen ja tuoli barrikadit komeron
ympärille, etteivät koirat pääse säikyttämään Hymyä. Vähän aikaa oli kaikki
hyvin, kunnes Hymy keksi kantaa yhden pennun kopasta komeron pohjalle.
Toiset jäivät huutamaan koppaan. Taas pennut kasaan ja Hymy koppaan, mutta
ei aikaakaan kun taas sama pentu oli Hymyn erikoishoidossa lattialla. Nyt on
muutama tunti ollut rauhallista, ehkä Hymy hyväksyy lopulta tuon kopan.
Pentujen sukupuolia en ole vielä katsonut, kun en viitsi hermostuttaa emo
enempää, hätäisesti punnitsin pennut aamulla. Pienimmän paino ei ollut
noussut, muiden oli noussut 2-8g. En ole huolissani
pienimmästäkään koska se on niin reippaan oloinen ja jaksaa pitää nisästään
kiinni ja saa varmasti imettyä jos emo vaan pysyy paikoillaan. Täytyy
punnita pienokaiset vielä tässä päivällä. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
2.3 |
|
|
|
|
|
Hymy vaatii vähän enemmän
huomiota ja liikkuukin enemmän. Kai se hieman hermostunutkin on, kun sai
tappelun aikaan koirien kanssa. En usko, että tänään vielä mitään tapahtuu,
pentulaatikko ei edelleenkään kiinnosta. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
1.3 |
|
 |
|
 |
|
Kaikessa rauhassa täällä
odotellaan. Hymyllä on nykyään kaksi lempipaikkaa: Kirjahylly ja
vessanpytynkansi, saa nähdä kumpaan paikkaan aikoo synnyttää, ainakaan
pesäkoppa ei yhtään kiinnosta. Painoa on tullut Hymylle viimeisen viikon
aikana vain 50g. On toki ihan normaalia, ettei paino nouse viimeisen viikon
aikana. Hymy ei vielä hae yhtään pesäpaikkaa joten luulen, että pennut
syntyvät aikaisintaan tiistaina tai keskiviikkona. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|