|
Ragdollien refluksi nefropatia (RN) Kaikkialle ragdolleilleni on tehty
munuaisultraäänitutkimus
Suomalaiset tutkijat ovat löytäneet ragdolleilta uuden perinnöllisen munuaissairauden, refluksi nefropatian. Sairaudesta, sen syntymekanismeista ja periytyvyydestä ei vielä ole kovin tarkkaa tietoa ja vain harvat lääkärit Suomessa (joista ensimmäisinä Kirsi Juuti Kissaklinikka Felinassa) pystyvät sen diagnosoimaan. Refluksinefropatia voidaan diagnosoida ultraäänitutkimuksella jo paljon ennen oireiden ilmenemistä. Refluksi nefropatiasta on hyvin vaikea saada faktatietoa ja virallisia julkaisuja ei vielä ole. Joten tämä artikkelin tiedot perustuvat siihen, mitä olen kuullut eläinlääkäreiltä ja muilta asiantuntijoilta. Sairautta tutkitaan ja toivon mukaan saamme siitä lähiaikoina lisää tietoa ja ehkä joskus tulevaisuudessa myös geenitestin. Refluksinefropatia on munuaissairaus jossa virtsa pääsee nousemaan rakosta takaisin virtsanjohtimia pitkin munuaisiin. Takaisin munuaisiin virrannut virtsa ärsyttää munuaisia ja aiheuttaa tulehdusta. Munuainen suojautuu kasvattamalla ylimääräistä sidekudosta. Tilan jatkuessa pitkään munuaisten toimintakyky heikkenee. On arveltu, että sairauden perimmäinen syy on virtsarakon ja virtsanjohtimen välisessä liitoskohdassa. Virtsanjohdin on usein liian suorassa linjassa virtsarakkoon nähden. kun virtsarakko supistuu, osa virtsata pääsee karkaamaan ylöspäin munuaisiin. Useimmiten tauti etenee hitaasti, eikä anna minkäänlaisia oireita ennen kuin munuaiset ovat jo pahasti vaurioituneet. Muutokset veriarvoissa näkyvät myös melko myöhään. Kreatiniini, joka kuvaa munuaisten toimintaa alkaa nousta vasta kun jopa 75 prosenttia munuaisista on tuhoutunut. Koska tauti etenee usein hitaasti voi kissa elää normaalin elämän, tietämättään koskaan sairastavansa refluksi nefropatiaa. Tosin tauti voi edetä myös nopeammin, varsinkin jos se on puhjennut nuorella iällä. Varsinaista hoitoa ei sairauteen ole, ja se voi johtaa kuolemaan. Kissan tilaa seurataan ja taudin edetessä kissalle voidaan antaa oireenmukaista hoitoa ja aloittaa munuaisdieetti. Sairauden periytyvyydestä ei ole vielä tarkkaa tietoa, mutta ilmeisesti tarvitaan useampi virheellinen geeni jotta sairaus puhkeaa. Jopa kahden sairaan kissan jälkeläiset saattavat olla täysin terveitä. |
|