|
Minusta ja eläimistäni Asustelen kahden koirani, kuuden kissani ja kanaparveni kanssa Vihdissä Palajärvellä, noin 40 km Helsingin keskustasta Turkuun päin. Iso osa vapaa-ajastani kuluu eläinten parissa touhutessa. Aikaa kuluu kummasti eläinten päivittäiseen hoitoon, kaikki kun on syötettävä, juotettava putsattava ja puunattava ja koirat vielä lenkitettävä. Näyttelyissäkin käyn sekä kissojen että vähän myös koirien kanssa. Kissan pentuja meillä pari kertaa vuodessa ja niiden kanssa touhutessa ei tahdo päivä aina riittääkään. Varsinaiselta ammatiltani sairaanhoitaja, vaihtelun ja uuden oppimisen halusta suoritin Tampereen Urheiluhierojakoulussa 10 kuukautta kestäneen koirahierojakurssin josta valmistuin kesällä 2007. Nyt koirahieronnasta saavat nauttia omat eläimeni ja vähän myös vieraatkin, mutta päätyöni on edelleen ihmisten parissa. Hassunhauska kasvattajanimen sain vuonna 2001 ja tähän mennessä on syntynyt 12 ragdollpentuetta. Kennelliiton kasvattajakurssin kävin syksyllä 2007 ja kennelnimi Toivokaa hyväksyttiin elokuussa 2008. Ensimmäinen espanjanvesikoirapentu syntyi 2009 "Villejä nuoruusvuosia" lukuun ottamatta, minulla on ollut aina eläimiä. Lapsuuden kodissani meillä oli kissoja ja koiria, sekä välillä myös kanoja, ankkoja, hanhia ja kaneja. Kuusikymmentä- ja seitsemänluvulla kissoja ei juurikaan vielä leikattu ja ne saivat kulkea vapaana. Kissan ja koiran pentuja syntyi milloin luonto vain salli. Naaraskissojen ollessa juoksussa talon ympärillä parveili tusinoittain kolleja ja pentuja riitti. Myös meidän Jekku-koira (karjalankarhukoirasekoitus) onnistui usein juoksuaikanaan karkaamaan ja nappaamaan kylän komeimman koirasulhon. Milloin oli vuorossa villakoira, milloin samojedi, pystykorva tai ajokoira. Synnytys- ja kasvatusopin alkeet tuli opeteltua käytännössä jo hyvin nuorena. Ensimmäisen oman koirani, valkoisen bokserin Mobyn, hankin vuonna 1990. Moby rakasti kaikkia ihmisiä ja oli varsinainen hurmuri. Ulkonäkönsä ja valloittavan luonteensa ansiosta se ei jättänyt ketään kylmäksi. Tosin vanhemmiten alkoi tulla riitaa toisten urosten kanssa. Mobyn jouduin lopettamaan kahdeksanvuotiaana aivokasvaimen takia. Bokseri oli aivan hurmaava luonteeltaan ihmisten parissa, mutta toisien koirien kanssa oli ongelmia. Uutta koiraa miettiessäni halusin koiran joka tulee toimeen kaikkien kanssa. Monien jahkailujen jälkeen päädyin lopulta lyhtykarvaiseen collieen. Juhannuksena 1998 Luca muutti luokseni. Luca rakasti kissoja pienestä pitäen, naapurin kissan se pesi päivittäin ohi kulkiessaan, tokihan sille piti kissakaveri hankkia. Joten keväällä 1999 Ramses, abessinialainen tuli Lucan seuraksi. No, Ramseshan tietenkin kaipasi kissaseuraa, toista samanlaista ikiliikkujaa en halunnut, vaan pitkällisen pohdinnan jälkeen päädyin ragdolliin. Näyttelyssä olin nähnyt näitä hurmaavia sinisilmäisiä kaunottaria ja mahtavan isoja kolleja. Juhannuksen alla vuonna 2000 Thyra ragdoll, uuden vuosituhannen kissa, muutti meille. Thyran jälkeläisiä alenevassa polvessa, on jäänyt kotiin kolme Lempi, Buli ja Gemma. Kirjoa kissakatraaseen toi 2009 vuoden alussa kuriilien bobtail Rita, kilpikonnakuvioinen töpöhäntä. Rita muistuttaa hyvin paljon lapsuuteni tönöhäntäistä Miiru-kissaa. Lucan kanssa harrastettiin agilityä, tosin emme päässeet epävirallisia kisoja pitemmälle. Lucalta katkasi etutassun nivelsiteet ensimmäisen kerran parivuotiaana ja uudelleen kuusivuotiaana. Toisen tapaturman jälkeen jalka leikattiin kolme kertaa ja yritettiin kuntouttaa, mutta lopulta jouduin Lucastakin luopumaan. Lucalla oli myös kasvain suussa joka ei onneksi vielä ehtinyt sitä pahemmin vaivaamaan, pari hammasta tosin jouduttiin poistamaan. Jälleen oli mietittävä uusi koirarotu, sillä halusin koiran jossa olisi vähän enemmän potkua, collie oli ehkä liian lässykkä minulle, toisin sanoen liian kiltti ja kuuliainen (alhainen toimintakyky ja pehmeys). Pähkäilyjen jälkeen päädyin lopulta espanjanvesikoiraan ja jouluna 2005 meille muutti Haiku. Perro tuntui heti omalta rodulta, sopivasti itsepäisyyttä ja toimintahalua. Haiku tosin oli alkuun melko ujo ja varautunut, mutta se toi myös uusia haasteita arkeen. Haiku on uskomattoman nopea oppimaan ja se lukee omia ihmisiään kuin avointa kirjaa, mutta osaa se myös jujuttaa ja naruttaa. Haiku ei ole kiinnostunut vieraista ihmisistä, eikä vieraista koiristakaan, mutta rakastaa omiaan, haluaa olla lähellä ja kaipaa hellyyttä. Virtaa riittää aina kun tarvitaan ja agilityradallakin se oppi saman verran muutamassa kuukaudessa kuin Luca muutamassa vuodessa. Haiku kun ei välittänyt vieraista koirista, niin täytyihän sille tietenkin oma koirakaveri hankkia. Niinpä kesällä 2007 Haikun kaveriksi tuli uskomattoman iloinen, touhukas, välillä aika jääräpäinen blondi Riemu-perro, jolta ei vauhti lopu. Riemu on monessa suhteessa Haikun vastakohta, aina nälkä ja kokoajan jano. Tällä hetkellä tuntuu, että eläinkatraani on "täydellinen", enkä ainakaan toistaiseksi aio hankkia lisää eläimiä, kaikillahan on nyt kaverit. Paitsi jos joskus muutan maalle omalle tilalle, saattaisin hankkia alpakoita, strutseja, kanoja ja... Niinhän siinä sitten kävi, että muutin maalle ja lisäystä on tullut eläinpopulaani, 2009 tuli silkkikanatt ja maatiaiskanoja (alhon kantaa) ja 2011 olisi tulossa kalkkunoita.
|
|
 |
|